TUVA-koulutus

Kuopion kaupungin TUVA

Jäitkö ilman toisen asteen opiskelupaikkaa? Onko tulevaisuuden suunta hukassa?  

TUVA-koulutus on tarkoitettu nuorille, joilla ei ole toisen asteen koulutusta tai peruskoulun päättäneille nuorille, jotka haluavat korottaa perusasteen arvosanoja, kehittää opiskelutaitoja, työelämätaitoja ja saada ohjausta opiskelupaikan valintaan.  

TUVA-koulutukseen hakeudutaan yhteishaun kautta. Yhteishaun ulkopuolella TUVAan voi hakeutua jatkuvan haun kautta, mikäli koulutuksessa on vapaita paikkoja. Hakulomake löytyy sivun oikeasta reunasta ja Opintopolusta.

Kuopion kaupungin TUVA-koulutusta järjestää Kuopion aikuislukio. Opetus tapahtuu pääasiassa Puistolassa osoitteessa Minna Canthin katu 45. 

 TUVAn yhteistyöoppilaitoksia ovat Minna Canthin koulu, Palvelualan opisto Kuopio, Ingmanedu ja Savon ammattiopisto. 

Opiskelu TUVAssa

TUVA-koulutuksessa opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Jokaisessa ryhmässä opiskellaan perusopetuksen oppiaineita sekä toisen asteen opintoja henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan. Opiskelija voi siirtyä toiselle asteelle omien valmiuksien ja mahdollisuuksien mukaan.

TUVAssa opiskellaan kolmessa eri ryhmässä: 

  • Silta-polku: Työelämäpainotteinen pienryhmä, johon kuuluu neljä työjaksoa ja 3-4 elämyspedagogista leiriä (10 paikkaa). 
  • Kymppi-polku: Opiskelussa painottuu luokkamuotoinen lähiopetus. Lukuvuosi sisältää peruskoulun ja toisen asteen opintoja (50 paikkaa). 
  • S2-polku: Opiskellaan yhdessä Kymppi-polun kanssa, mutta nuoren on mahdollista valita enemmän suomi toisena kielenä -kursseja. Opiskelijan on kyettävä opiskelemaan perusasteen sisältöjä suomen kielellä (A2 kielitaso), haastattelemme S2-hakijat tarvittaessa. 

Yhteyshenkilöt 

Silta: Una Sutinen,  044 718 4462, una.sutinen@opedu.kuopio.fi

(1.8.2023-31.7.2024) Saana Juuti, saana.juuti@opedu.kuopio.fi

Kymppi ja S2: Riina Pirskanen, 044 718 1623, riina.pirskanen@opedu.kuopio.fi  

Opinto-ohjaaja: Henri Huovinen, 044 718 1706, henri.huovinen@opedu.kuopio.fi

Erityisopettaja: Inka Turunen, 044 718 1349, inka.turunen@opedu.kuopio.fi 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jatkuva haku Kuopion kaupungin TUVA-koulutukseen on auki. Hae koulutukseen täyttämällä lomake:
Hakulomake TUVA-koulutukseen

Lue lisää TUVA-koulutuksesta:

TUVA-koulutuksen esite.pptx